Kysymykseni aluehallitukselle koskien vaativaa käyttäytymistä ja monialaisia haasteita omaavien lasten tukemista Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen alueella

Kouluissa kohdataan yhä useammin lapsia, joilla on erittäin haastavaa käyttäytymistä, monialaisia vaikeuksia ja merkittävää psyykkistä kuormitusta. Nämä tilanteet voivat näkyä impulsiivisuutena, aggressiivisuutena, hallitsemattomina tunnepurkauksina tai toimintakyvyn romahtamisena siis tilanteina, joihin koululla ei ole riittäviä välineitä tai henkilöstöä vastata. Käytännössä koulut jäävät liian usein yksin. On tilanteita, joissa lastensuojelu ilmoittaa, että lapsen ja perheen haasteet ovat niin vaativia, ettei heillä ole keinoja auttaa. Silti lapsi tulee seuraavana aamuna kouluun, ja vastuu jää koululle, vaikka heillä ei ole käytössään niitä palveluja ja resursseja, joita lapsen tilanne edellyttäisi. Tämä ei ole kenenkään etu, vähiten lapsen. Juuri näissä tilanteissa LUVN:n lastensuojelun ja erikoissairaanhoidon tulisi olla koulun rinnalla, ei sivussa. Tarvitsemme selkeän, velvoittavan yhteistyön mallin, jossa koulun huoli johtaa konkreettisiin toimiin ja jossa lapsi ei putoa palveluiden väliin. Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme seuraavat kysymykset: Miten LUVN varmistaa, että vaativaa käyttäytymistä ja monialaisia haasteita omaaville lapsille on tarjolla oikea-aikainen, riittävä ja velvoittava tuki, jotta koulut eivät jää yksin tilanteissa, jotka ylittävät niiden toimivallan ja resurssit? Miten LUVN ja kunnat aikovat yhdessä rakentaa toimintamallin, jossa lapsen tuki ei katkea, vaikka lastensuojelu arvioi, ettei sillä ole keinoja auttaa? Miten LUVN aikoo vahvistaa yhteistyötä lastensuojelun ja erikoissairaanhoidon välillä niin, että nämä toimivat koulun todellisina kumppaneina eivätkä erillisinä sektoreina? Mitä konkreettisia palveluja kuten kriisityötä, liikkuvia tiimejä, vahvistettua perhetyötä tai matalan kynnyksen interventioita, LUVN voisi kehittää tai laajentaa, jotta lapset ja koulut eivät jää yksin akuutissa tilanteessa? Miten varmistetaan, että vastuut eri toimijoiden välillä ovat selkeät ja että kukaan ei voi todeta, ettei keinoja ole, kun kyse on lapsen turvallisuudesta ja hyvinvoinnista? Lapsi ei voi odottaa järjestelmän rajapintojen selvittelyä. Tarvitsemme ratkaisuja, jotka toimivat arjessa siis siellä, missä lapset ovat joka päivä. Allekirjoittaneet 24.2.2026 Alaviiri Kaisa / kysymyksen jättäjä Laine Anna Ahonen Emmi Mäkäräinen Karoliina Karimäki Johanna Skaffari Laura Juuti Sini Laine Aino Kajava Henna Akinyemi Aino Tiitinen Helena Ahlroos Tiina Värmälä Johanna Aittakumpu Birgit Partanen Henna Hukari Hanna Ahjoniemi Satu Kokko Elina Mattsson Fanni Nores Mia Hiila Eeva Lievonen Mikko Pelkonen Anna Mönttinen Ari Keisteri-Sipilä Elli Valkeapää Terhi Lindholm Julia Järvenpää Kaarina Hakapää Minna Paakkunainen Lotta Aaltola Maija

Saamani vastaus on luettavissa aluevaltuuston pöytäkirjasta 28.4.2026 

Valtuustossa pitämän puhe: Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Kiitän vastauksesta, mutta haluan sanoa tämän suoraan: koulut elävät arkea, jossa lapset voivat pahoin nyt ja tähän tarpeeseen on  meidän vastattava nyt, ei joskus hankkeiden valmistuttua, ei vuosien päästä. Kouluissa kohdataan lapsia, joilla on vaativaa käyttäytymistä, monialaisia haasteita ja syvää psyykkistä kuormitusta. Ja liian usein koulu jää näiden tilanteiden kanssa yksin.

Vastaus kuvaa periaatteita, mutta lapset elävät todellisuutta. Palvelupolut ovat valmistelussa, hankkeet vuosien päässä, uudet yksiköt vielä rakentumatta. Samaan aikaan lastensuojelu voi todeta, ettei sillä ole keinoja auttaa, mutta kuitenkin jo seuraavana aamuna lapsi tulee kouluun, ilman tukea, ilman palveluja. Vastuu jää koululle, vaikka se ei ole koulun kannettavissa, ei pedagogisin keinoin yksin ratkaistavissa.

Siksi kysymme edelleen:

• Miten varmistetaan oikea-aikainen ja velvoittava tuki lapsille, joilla on vaativaa käyttäytymistä. • Miten estetään tuen katkeaminen, kun lastensuojelu ei pysty auttamaan. • Mitä konkreettisia palveluja – kriisityötä, liikkuvia tiimejä, vahvistettua perhetyötä – LUVN aikoo perustaa nyt, ei myöhemmin. • Miten varmistetaan selkeät vastuut, kun kyse on lapsen turvallisuudesta.

Kiitän opiskeluhuollon resurssien lisäämisestä, mutta kysyn: milloin tämä näkyy arjessa? Kuten Sanna itse sanoit, nyt on löydyttävä toimivat palvelumallit, määrän lisääminen ilman toimivia palveluita, ei ole ratkaisu. Ja miksi psykiatristen sairaanhoitajien jalkautuvaa mallia ei oteta käyttöön edes kokeiluna, vaikka se olisi yksi nopeimmista tavoista tuoda apua sinne, missä lapset ovat joka päivä.

Arvoisa puheenjohtaja, lapsi ei voi odottaa järjestelmän rajapintojen selvittelyä. Lapsi tarvitsee turvaa tänään.

Siksi kysyn: sitoutuuko hyvinvointialue tuomaan näihin kysymyksiin konkreettiset toimet, aikataulut ja vastuut? Palvelut ja henkilöstölautakunta mielellään kuulee asiassa. Vai onko meidän vietävä asia uudelleen järjestelmään, jotta etenemissuunnitelma saadaan pöydälle?

Kiitos.