Empatian lisäksi minulle keskeisiä arvoja ovat myönteinen ihmiskäsitys, arvostava vuorovaikutus, luovuus ja rohkeus. Vahvuuteni on kyky luoda innovatiivisia ja uudenlaiseen ajatteluun haastavia suuntia ja innostaa johto ja henkilöstö kuin myös yhteistyökumppanit tähän mukaan. Tavoitteenani on tosiasiapohjainen tunneälyyn pohjautuva päätöksenteko, jonka vaikutukset ovat ennalta arvioitavissa ja tukevat tavoitteita.

Vuorovaikutukseni on positiivista, aloitteellista ja dialogiin kutsuvaa. Työssäni saan hyvää palautetta siitä, että minulla on taito olla tilanteessa läsnä, kuunnella. 

Politiikka kuten elämä, on joukkuepeliä yhteisillä pelisäännöillä samaan maaliin. Se on yhteisten asioiden hoitamista ja edistämistä, jopa pyyteettömästi. Edellytyksenä onnistumiselle on tahto ja kyky tehdä yhteistyötä yli puoluerajojen yhteisen hyvän eteen. Tähänkin olen sitoutunut.

Valoisa tulevaisuus ei ole vain unelma, vaan tavoite, jota kohti voimme kaikki pyrkiä. Se vaatii positiivista ajattelua, suunnitelmallisuutta ja yhteistyötä. Jokaisen meistä tulisi vähintään vaalia toivoa, tehdä pieniä tekoja hyvän puolesta ja kannustaa muita näkemään mahdollisuuksia haasteiden sijaan. Tehdään hyviä tekoja toisillemme! Lupasin kertoa mitä itse teen ja miksi teen hyviä tekoja! 

Olimme junassa 30.11. 2024 Helsingistä Espooseen Tapanin kanssa matkalla kotiin kansallisteatterin Mansikkapaikka-esityksestä. Auto Sellossa ja me junalla liikkeellä. Pasilassa U-junaan nousee nuori, joka liikkuu epävarmasti. Jalat ja kädet heiluvat ja liikehdintä näyttää erittäin epävarmalta. Nuori istuu Tapanin viereen ja minua vastapäätä. Junan lähtiessä liikkeelle nuori kaatuu Tapanin syliin, pyytelee anteeksi ja samalla tiputtaa puhelimensa ja laukkunsa lattialle. Autan hänelle tavarat ja hän kiittää minua, hymyilee ja valo kasvoilla on kaunis! Hän kaatuu uudestaan Tapanin syliin ja autamme hänet istumaan. Hän on pahoillaan ja sanoo ymmärtävänsä, jos paheksumme häntä. Jalat ja kädet viuhtovat ja katse harhailee. Kysyn, voinko olla avuksi, ja sanoitan, että näen ettei hänen ole hyvä olla. Hän hymyilee kauniisti ja sanoo, ettei kukaan halua auttaa, joten miksi kysyn tätä. Kerron, että minä kyllä haluan auttaa, jos annat minulle luvan auttaa. 

Olen ihan "peukussa", hän kertoo ja kysyy, miksi auttaisin. Kerron, että se on minun tapani olla ja elää; jos voin auttaa niin autan mielelläni. Kerron, että meillä on kuusi lasta, ja jos heistä joku istuisi samoin tässä junassa niin toivoisin, että heitä ei jätettäisi yksin. Nuori hymyilee ja kertoo; "Uskotko, olin ysin oppilas vielä peruskoulussa. Nyt olen 19-vuotias. Olin urheilija suomenmestaruustasolla ja nyt olen tässä. Isästäni en tiedä ja äitini ei osaa auttaa. Olen ollut useita kertoja katkaisussa, mutta viime viikolla otin taas hatkat. Olen pärjännyt hyvin, mutta viimeisin peukku, uusi lila, on ollut huonoa kamaa. Mutta älkää huolehtiko, kyllä minä pärjään." Hän kaatuu taas Tapanin syliin ja tavarat tippuvat. Kertoo, että Kauklahdessa häntä ollaan vastassa. Sovimme Tapanin kanssa, että Tapani jää Leppävaarassa pois ja ajaa auton Kauklahteen. Minä ostan lisämatkaa eli leimaan lipun seuraavalle vyöhykkeelle ja matkustan nuoren kanssa yhdessä Kauklahteen. Pyydän häntä palaamaan katkaisuun ja hoitoon, kerron, että kaikki on mahdollista, että hän on nuori, kaunis ja hyvä! Ja mumminsa, josta hän puhuu kauniisti, haluaa häntä varmasti tukea ja auttaa, että mummit rakastavat! Kauklahden asemalla jäämme pois junasta ja hän halaa minua ja lupaa hakea apua, sanon luottavani häneen! Asemalla hän kiirehtii eteenpäin. Kiirehdin mukaan. Takaani kuuluu: "Apua, missä minä olen?".Vanhempi rouva, noin 90-v. on eksyneen oloinen ja kerron hänelle, että olemme Kauklahden asemalla, jota hän ei usko. Kerron, että asemarakennus on junan takana, ja että olemme päätepysäkillä ja lupaan saattaa hänet R-kioskille. Saatan hänet ja samalla näen nuorta vastaantulevan auton asemalla. Ja siinä asemalla hän vielä tulee luokseni, halaa lujasti ja sanoo: "Kiitos! Kiitos, että välität!" 

Ketään en voinut jättää, enkä tule jättämään! Ethän sinäkään!