Tarkastuslautakunnan puheenjohtajana aluevaltuustossa: Tarkastuslautakunnan vuoden 2023 arviointikertomus

08.05.2024

Tarkastuslautakunnan vuoden 2023 arviointikertomus on valmistunut ja on ollut Teidän, arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut, luettavissa nyt viikon ajan. Arviointisuunnitelman mukaisesti arviointikertomuksen keskiössä on hyvinvointialueen strateginen ohjaus, matalan kynnyksen palvelut sekä mielenterveys- ja päihdepalvelut. Lisäksi lain edellyttämin velvoittein tarkastelemme hyvinvointialueen talouden tilaa ja talouden tasapainoa.

Tärkeä askel kohti koko Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen palveluiden kokonaisvaltaista järjestämistä oli sosiaali- ja terveystoimen palvelustrategian sekä pelastustoimen palvelutasopäätöksen hyväksyminen vuonna 2023. Näiden päätösten myötä saimme selkeän suunnan ja ohjeet toiminnallemme tulevaisuudessa.

Tänäänkin täällä aluevaltuustossa hyödynnämme palvelustrategiaa ja siihen liittyen on käsittelyssä palvelujen verkoston kehittämistä koskevat linjaukset.

Mainiin arvoista on, että Asiakasosallisuuteen on kiinnitetty enemmän huomiota muiden hyvinvointialueiden osallisuusohjelmissa. Nimittäin alueemme kannalta erityisen harmillista on, että Länsi-Uudenmaan osallisuusohjelma ei sisällä asiakasosallisuutta lainkaan. Tarkastuslautakunta toteaakin, että tulevaisuudessa Länsi-Uudenmaan osallisuusohjelman tulee vastata alueen asukkaiden tarpeisiin ja odotuksiin, ja asukkaiden tulee voida ymmärtää olevansa sekä palveluiden käyttäjiä että vaikuttajia.

Yhtenä huomiona nostamme sen, että asiakkaiden tyytyväisyydestä palveluihin ja niiden saatavuuteen olisi tärkeä saada kerättyä systemaattisesti tietoa. Tarkasteluhetkellä ei oltu palveluiden saatavuuden mittaristoa edes määritelty. Digitaalisten sovellusten ja teknologian tavoitteena tulee olla suurempien terveyshyötyjen saavuttaminen. Alueen kaikkien asukkaiden tarpeet ja asiointimahdollisuudet tulee huomioida riittävällä tasolla, jotta jokaisella on aidosti mahdollisuus päästä palveluiden pariin, digitaalisesti asioiden tai muulla tavalla. On myös tärkeää huomioida esteet osallisuuden ja heikommassa asemassa olevien ihmisten osallisuuden kehittämiseksi. Pelkkä tiedon julkaiseminen ja aktiivisen tiedottamisen kehittäminen eivät riitä osallisuuden kokemuksen edistämiseen.

Tarkastuslautakunnan puheenjohtajana haluan tuoda esiin tarkastuslautakuntamme huolenaiheet liittyen ennaltaehkäisevän ja varhaisen tuen toiminnan vahvistamiseen hyvinvointialueellamme. Näkemykseni mukaan panostamalla ennaltaehkäisevään ja varhaiseen tukeen voimme ohjata suuremman osan asiakkaista palveluiden pariin jo oireiden ollessa lieviä. Tämä on ratkaisevan tärkeää estäessämme ongelmien syventymisen ja tarjotessamme kohdennettuja palveluja nopeammin niitä tarvitseville. Suuri huolemme on myös opiskeluhuollossa kohdatut mielenterveysongelmat. Valitettavasti haasteet ovat kasvavia, eivätkä nykyiset opiskeluhuollon menetelmät aina riitä auttamaan opiskelijoita.

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella kuraattoreiden määrä on vastannut lain vaatimaa mitoitusta vuoden 2023 loppuun mennessä. Kuitenkaan psykologien osalta ei vielä päästy lain vaatimaan henkilömitoitukseen vuoden 2023 loppuun mennessä.

Tarkastuslautakunta on käsitellyt arviointikertomuksessaan asioita muun muassa hyvinvointialueen matalan kynnyksen palveluiden ja mielenterveys- ja päihdepalveluiden järjestämisen näkökulmasta. Matalan kynnyksen palvelujen nykyhetkestä on tärkeää muodostaa riittävä tilannekuva ja laatia seurantakriteerit, jolloin matalan kynnyksen palveluja voidaan vahvistaa kaikissa ikäryhmissä. Näin kyetään systemaattisesti vahvistamaan palvelujen tarjontaa ja ennakoimaan palveluntarvetta. Mielenterveys- ja päihdepalveluiden tarjonnassa on erityisen tärkeää saada tarjottua lapsille, nuorille ja perheille suunnattuja palveluja riittävän ajoissa sekä pitää huolta siitä, että palvelukokonaisuus toimii eheänä. Olemme havainneet, että esimerkiksi Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella perhesosiaalityön, perhetyön ja kasvatus- ja perheneuvoloiden palveluiden käyttö on ollut vähäisempää kuin koko maassa keskimäärin. Tämä herättää huolemme siitä, että asiakkaat eivät saa riittävää tukea ja ohjausta oireiden ilmaantuessa.

Vaikka kohtasimme haasteita ja edistyimme hitaasti joillakin osa-alueilla, on syytä tunnustaa hyvinvointialueemme edistyksellisyys.

Tarkastuslautakunta on nostanut esille erityisenä onnistumisena Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen Suomessa johtavana Terapiat etulinjaan -toimintamallin käyttöönottajana. Tämän toimintamallin avulla olemme onnistuneet parantamaan mielenterveyspalveluiden saatavuutta ja helpottamaan hoitoon pääsyä sekä hoidon tarpeen arviointia.

Talous ja alijäämä

Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on vuoden 2023 tilinpäätöksen jälkeen taseessaan kertynyttä alijäämää. Samanlainen tilanne on muillakin hyvinvointialueilla. Vuoden 2023 syksyllä suoritettiin talouden tasapainottamiseksi tarkastuslautakunnan näkemyksen mukaan irrallisia säästötoimenpiteitä. Tämän seurauksena hyvinvointialueellamme saattoi muodostua tilanne, jossa organisaatiolla ei enää ole kyvykkyyttä viedä loppuun sellaisia palvelustrategian tasapainottamissuunnitelmassa määriteltyjä suurempia muutoksia, jotka ovat riittävän merkittäviä hyvinvointialueen talouden tasapainon saavuttamiseksi. Tämän lisäksi tulee mielestäni huomioida erityisesti se, että vaikka talouden tasapainossa olennaisuusrajat ovat taseestamme johtuen hyvinkin korkeita, tulisi tilinpäätösvaiheessa noudattaa erityistä huolellisuutta kirjauksissa. Kevään 2024 lopulla havaitsimme, että noin 5 miljoonan euron lomapalkkavelka vuodelta 2023 jäi vielä kirjaamatta. Tämä tulee jatkossa rasittamaan hyvinvointialueemme taloutta vuoden 2024 osalta sekä edellyttämään lisätoimenpiteitä jo olemassa olevan alijäämän kattamiseksi.

Vaikka hyvinvointialueen toiminnan taso ja talous saataisiin toteutumaan tulevaisuudessa palvelustrategian tasapainottamissuunnitelman mukaisesti, tulee ulkoisten yhteistyötahojen talouden ohjaukseen ja riskien ennakoimiseen kiinnittää huomiota. On todettava, että alueellamme ollaan uudenlaisen konserniohjauksen kynnyksellä, jonka toteuttamiseen tulee kiinnittää erityistä huomiota.

Haluan erityisesti kiittää henkilöstöä kokonaisuudessaan! Henkilöstön ammattitaito ja omistautuminen ovat olleet ratkaisevia alueemme toiminnan ja palveluiden laadun kannalta.

Kiitän todella lämpimästi tarkastuslautakuntaa arvokkaasta panoksesta hyvinvointialueemme kehittämisessä. Lautakuntamme jäsenet osallistuivat vilpittömästi ja aktiivisesti keskusteluihin, mikä loi hedelmällisen ja rakentavan ilmapiirin. Yhteinen asiantuntemus ja analyyttinen lähestymistapa ovat auttaneet ymmärtämään hyvinvointialueemme haasteita syvällisemmin ja löytämään ratkaisuja niihin.

Jatketaan yhdessä, sillä yhdessä olemme enemmän!