VALTUUSTOALOITEENI 28.4. 2026 Henkilökohtaisen avun yhdenvertaisen myöntämisen varmistaminen
Esitän, että LUVN tarkistaa henkilökohtaisen avun myöntämiskäytäntönsä, jotta vaikeasti autistiset ja puhumattomat henkilöt eivät jää palvelun ulkopuolelle.
Asumisyksiköiden ohjaajien aika ei riitä ulkoiluun, harrastuksiin tai yksikön ulkopuoliseen toimintaan. Osa asukkaista saa henkilökohtaista apua, osa ei, vaikka tarve on sama. Tämä ei täytä vammaispalvelulain eikä yhdenvertaisuuden vaatimuksia.
LUVN:n tulee varmistaa, että henkilökohtainen apu myönnetään tarpeen perusteella, ei diagnoosin tai puhekyvyn perusteella, ja raportoida valtuustolle toimenpiteistä.
Ja valtuustopuheeni aloitteeseen liittyen, jossa kannatin valtuustoaloitetta yksinäisyyden päivän viettämisestä
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät päättäjät,
Yksinäisyys on raastavaa sosiaalista kipua. Se on tutkitusti vaarallisempaa kuin liikkumattomuus, lihavuus tai jopa tupakointi. Silti yksinäisyys on monen vammaisen ihmisen arkea, ei siksi, että he haluaisivat olla yksin, vaan siksi, ettei heillä ole mahdollisuutta osallistua.
Miksipä emme viettäisi siis yksinäisyyden päivää? Päivää, joka muistuttaisi siitä, että yksinäisyys ei ole valinta vaan seuraus rakenteista, jotka eivät vielä kanna kaikkia.
Hyvinvointia vahvistetaan parhaiten mahdollistamalla ulkoilu, liikkuminen, harrastukset ja sosiaalinen elämä. Henkilökohtainen apu ei toki korvaa ystävää, mutta se on kuitenkin mahdollisuus sosiaalisiin suhteisiin. Emme saa rajata henkilökohtaista apua tai tukihenkilöitä pois resurssipulan tai tulkintojen vuoksi.
Tästä syystä tein aloitteen 20.15, jossa esitetään, että henkilökohtaisen avun myöntämiskäytännöt korjataan niin, että vaikeasti autististen ja puhumattomien henkilöiden oikeus henkilökohtaiseen apuun toteutuu yhdenvertaisesti.
Pyydän teitä kannattamaan aloitetta. Kyse ei ole vain palvelusta, kyse on siitä, ettei kenenkään elämä saa kaventua yksinäisyydeksi.
Kiitos.
